Pakko sanoa, että Siiri on tämän perheen tyylikkäin jäsen ehdottomasti. Vimmalta tulee taas uutuuksia, ja saimme Siirille tuon ihanan paitamekon. Vimman vaatteissa on jotakin, mikä inspiroi Siiriä. Variksenpoikaleikit jatkuivat pitkään ja nyt oli uusi rooli löytynyt.
Saatuaan kauluspaidan päälle Siiri juoksi hakemaan tuon seriffi-hatun. Mietin että ööööööö…okei….tyylikkäät asukuvat. Mutta lapsen ehdoilla mentävä ja toisaalta kun katselin kuvia myöhemmin…lookki on aika magea eikö? Sellaista punaniska-asuntovaunumeininkiä suoraan Ameriikan maalta. Junttia mutta siksi juuri tyylikästä.
Oli varsinaista asiaakin, lauantaina lähdemme Siirin ja Villen kanssa Skidit festareille Helsinkiin, tulkaa tekin. Ja saa tulla nykimään hihasta jos meidät Vimman pisteeltä bongaatte. siellä on luvassa lettitouhuja ja nämä uutuudet lasketaan myyntiin. Että aikaisin aamulla liikkeellä olevat nappaavat parhaat päältä. Olen ollut todistamassa sellaisia myyjäisiä, missä Vimman vaatteet suorastaan revittiin käsistä. Aikainen lintu madon siis nappaa. Kuulin myös huhua että Minttu, Kaisu, Miia ja Linda lapsineen olisivat liikkeellä.
Tulkaa moikkailemaan!