Quantcast
Channel: hunajaista.com
Viewing all articles
Browse latest Browse all 279

HIUSJUTTU JA KUULUMISIA

$
0
0

hunajaista hiukset riikka timonen vimma hunajaista kc color mask hiustuotteet hairhunajaista four reasons hiustuotteethunajaista color mask kc paint hunajaista take it easyhunajaista four seasons hiustuotteethunajaista kc hair color mask paint

Moikkis pitkästä aikaa taas! Kevät on tullut keikkuen, on ollut aurinkoa ja vaakatasossa lentävää räntää. Töissä lapsilla on kevättä rinnassa ja vähän itsellänikin. Ei siis lumisateet haittaa, kun kesä kuitenkin on mielessä. Lapsilla hyrräävät hormonit niin voimakkaasti, että minua naurattaa…olisi jopa ihanaa olla heidän pöksyissään. Ensirakastumisten aikaa, sitä ei koskaan unohda.

Oma elo on ollut tasaista, Villen ja Siirin kanssa olemme nauttineet viimeisistä päivistä kolmistaan hyvillä fiiliksillä. Silti kroppani paljastaa, että stressaan alitajuisesti, vaikken sitä ääneen myönnäkään. Tai sitten hiusongelmaani on syynä jatkuva pipon käyttäminen töissä.

Näin on siis kuitenkin käynyt, että hiukseni katkeilevat ihan yllättäen rajusti. Päällimmäiset hiukset ovat reilusti lyhentyneet verrattuna seuraavaan kerrokseen. Näinollen en ole uskaltanut värjätä hiuksiani lainkaan kestoväreillä vaan olen koittanut sitten pitää tipunkeltaisen blondin poissa KC Professionals:n tuotteilla. Ja mielestäni tuotteet ovat toimineen hienosti. Lisäksi olen vältellyt föönaamista jos ei ole kiireen vuoksi pakko. Kosteuttavia hiusnaamioita sitten vielä päälle!

Mutta piti vinkata ehdottomat hiustuotesuosikkini tällä hetkellä! Ainakin Instagramiani seuraavat tietävät, että minulla on ollut vaikka mitä värejä päässä. Siksi innostuin näistä KC:n suoraväreistä…itse olen kokeillut vasta tuota haaleaa vaaleanpunaista. Hattaratukkaa jos kaipaa, kannattaa kokeilla! Sekoitin omaan päähäni suoraväriä tavalliseen hoitoaineeseen, jotta tulos olisi hyvinkin haalea. Pitää ottaa myöhemmin kuva sitten, etten ole ”laimentanut” väriä. Kumma kyllä minun hiuksisssani tuo vaaleanpunainen toimii paremmin keltaisen sävyn taittajana kuin siniset tai violetit sävyt!

Color Mask Paint-suoravärejä saa muun muassa vihreänä, keltaisena, sähkönsinisenä…kesällä sitten kokeiluun vähän rajummatkin värit! Tämän hetken haaleaa pinkkiä ylläpidän noilla Color Mask Shampoolla ja hoitoaineella sävynä Pearl. Ottaa kiinni hiukseeni ihan superhyvin, paremmin kuin monikin tuntemani hopeashampoo. Four Reasons kuitenkin sisältää pigmenttiä tarpeeksi ylläpitämään valkoisuutta, mikä on ollut hiusteni ”tavaramerkki” jo useamman vuoden. :D Sinisellä suoravärillä tähän saa sitten lisää boostia.

Hiukseni ovat muutenkin hankalat jo ilman katkeiluakin, tikkusuorat, liukkaat, ohuet ja lasikuitumaiset. Kuulun niihin tyyppeihin, joilla kiharat katoavat sekunnissa kun astuu jalalla ulkoilmaan. Jotta saan hiuksiini yhtään lainetta, olen nyt alkanut käyttää Four Seasons Black Edition Maui Beach Sprayta. Kyseessä on suolasuihke, jolla saa aikaan surffimaisen tukan tai paksut letit. Pidän, että hiukseni ovat huolettoman näköiset, peikkotukaksikin voisi kuontaloani sanoa. Saman sarjan Molding Paste antaa rakennetta ja tekee hiuksista helpommin muotoiltavat. Tämä myös kosteuttaa. mikä ilmeisesti tilanteessani on nyt tärkeintä. Hennon tukan laittaminen on kyllä sellainen taitolaji! Ettei vaan latista hiuksia entisestään…muotoilutuotteiden kanssa pitää pysyä pienissä määrissä.

Siitä huolimatta vaikka tuotteet ovat ensiluokkaisia, olisi ihanaa kun kotona olisi hovikampaaja joka taiteilisi hiuksiin kampauksen aina juhliin lähtiessä (vähintään).

Onko KC:n tuotteet teille tuttuja ja innostavatko suoravärit yhtä paljon teitä kuin minua? :D

Saa muuten heittää minulle vinkkejä, miten tästä katkenneiden hiusten ongelmasta päästään eroon, vitamiinit on syöty…mutta jos jotain muuta vielä?

Nyt lähden Posseen, uuteen kotiini siivoilemaan lisää. Kyllä sitä asuntoa onkin puunattu. Huomasin siinä siivotessani olevani hyvinkin pöpökammoinen. Asunto on desinfioitu katosta lattiaan. Huomasin myös että siisteyskäsityksiä ihmisillä on niin erilaisia. Työkaverini nauroi kuin kerroin asunnon olevan siistissä kunnossa, muttei Riikalle siisti. Olemme myös pakkeloineen joitakin reikiä seinissä ja ikkunoissa roikkuu ne tärkeimmät: Marimekon verhot! <3 :D

Kyllä, olen siis muuttamassa. Ensi maanantaina. Terkkuja siis Vauva-foorumilaisille. ;) Ja Possen myötä blogin nimi ei tule muuttumaan, pidetään meno hunajaisena jatkossakin. Kuvia tulee pian, veikkaisin.

Ihanaa pääsisäistä kaikille tipusille siellä ruudun toisella puolella :)

// yhteistyössä KC Professionals



Viewing all articles
Browse latest Browse all 279

Trending Articles